maanantai 6. elokuuta 2012

DIY: Limaa







Sekoita yhteen kupillliseen vettä teelusikallinen boraxia. Boraxia saa tilattua esim. täältä




Laita toisen kulhon pohjalle liimaa, kirkasta tai valkoista ja lisää päälle hieman vettä ja anna seistä. Tässä vaiheessa voi lisätä jotain nestemäistä väriä, jos haluaa.



Kaada borax-seos veden ja liiman joukkoon. Saman tien pitäisi alkaa tapahtumaan kemiallisia reaktioita.



Ensin lima tuntuu märältä ja valuvalta, mutta jonkin ajan päästä se muuttuu kiinteämmäksi.




Ja sama vielä valkoisella liimalla tehtynä. Minusta näyttää kivemmalle.




Tämänkin ohjeen hain Our Best Bite-blogista.

3 kommenttia:

  1. Täällä ollaan! :)

    Noita erilaisia limaohjeita on vaikka kuinka tarjolla netissä. Meillä oli yhtä kaupasta ostettua (taisinkin joskus siitä blogata) ja yhdenlaista Noa on tehnyt kaverin synttärijuhlilla, mutta en uskalla vielä tehdä omia sekoituksia kotiin, kun Noa syö edelleen välillä muovailuvahaakin. Ja tietysti Neela seuraa perästä..

    Leikkiminen on niiiiiin hauskaa myös minusta, että olen selvästi ihan oikeassa "ammatissa" tässä kotiäidin roolissa :D

    VastaaPoista
  2. Mitä kirkasta liimaa käytät tarkkaan ottaen? Ei toimi nimittäin kaikilla, kokeilin yhdellä ja se vain jämähti astian pohjalle.

    VastaaPoista
  3. Borax on aika vaarallinen aine. Ja tuo on täysin turha tuote. Huh.

    VastaaPoista

Anna vähän aikaasi ja piristä päivääni viestilläsi!